29.6.2011

aamuvierailulla asunolla

 




 
Kävimme tänä aamuna puoli kahdeksan aikaan ottamassa muutamia mittoja asunnolta, ja katsomassa joko kalusteet ovat paikallaan. Ilokseni tapetit oli jo laitettu seiniin ja suurin osa kalusteista oli jo paikallaan, asennus kylläkin oli vielä hieman vaiheessa. Keittiöstäkin näki jo hyvin, että ihana siitä tulee ja voi juku rakastan tuota makuuhuoneen tapettia! Tuo Cole & Son:n koivutapetti on vaan niin kaunis! Olohuoneen tapettivalinta oli myös onnistunut, tosin se oli huomattavasti vaaleampi kuin olin mielessäni kuvitellut. Aamuaurinko paistoi juuri sopivasti olohuoneeseen, joten sekin vaalensi metallihohtoista tapettia vielä entisestään (jonka vuoksi kuvat aika lailla epäonnistuivat). Viimeinen kuva tosiaan aika kovalla kontrastilla Photoshopattu, oikeasti kuvista ei erottanut tapetin kuviota laisinkaan. Vaaleaan, melko neutriin tapettiin on kuitenkin helppo mätsätä muu sisustus ja olenhan tainnut muutamaan otteeseen mainita kuinka olen valkoisen ja vaaleiden värien ystävä. Kokonaisuudessaan kaikki näytti asunolla oikein lupaavalta!:)

ps. Keittiön kaapinovien pinnassa on jokin suojamuovi, emme siis ole valinneet turkooseja kaapinovia! Kerroinpa nyt ihan varmuuden vuoksi, koska joku sitä ihmettelee kuitenkin. ;)

18.6.2011

kodinkoneostoksilla

Kävimme tänään ostamassa pyykinpesukoneen. Ulkonäkö ja huippuominaisuudet vetosivat!

Saimme valita keittiöön joko rosteriset tai valkoiset kodinkoneet. Aluksi olin täysin varma, että haluan rosteriset kodinkoneet, mutta sitten aloin miettimään valkoista keittiötä...olisiko valkoiset kodinkoneet sittenkin paremmat. Jonkin aikaa asiaa funtsiessa, päädyimme kuitenkin rosterisiin. Ne tuovat kuitenkin arvokkuutta ja särmää muuten niin valkeaan keittiöön.

Kodinkoneet tosiaan tulevat AEG:ltä ja ne kuuluivat onneksi asunnon kauppahintaan.

16.6.2011

koti valmistuu

Tulin juuri asunnolta ja täytyy sanoa, että ihastusta on ilmassa.:) Kaikki näytti hyvältä, lukuunottamatta pikkuriikkistä virhettä. Nimittäin, kylpyhuoneen valkoisten laattojen saumausaine piti olla puhdas valkoinen, mutta kas kummaa se olikin marmorin valkea. En tiedä missä papereissa asia on muuttunut, koska alunalkaen painotin, että haluan niin keittiön kuin kylpyhuoneenkin saumausaineen ehdottomasti valkeaksi. Virhe ei tosin ole niin paha, että siitä yöunet menisivät, mutta kyllähän se vähän harmittaa. :( Luonnollisestikaan asialle ei voi enää mitään, joten nyt on vain silmän totuttava. Ei se varmasti ketään muuta häiritse, mutta itselle se oli pienoinen pettymys. Pieni onni onnettomuudessa kuitenkin oli, sillä täysin valkoinen saumausaine on kuulemma todella hankala pitää puhtaana, joten sen suhteen marmori toimii parempana värinä.

Kaikki muu onneksi näytti oikein lupaavalta, ja saimme tietää kivoista yksityiskohdista mitkä kuuluivatkin kauppahintaan. Muunmuassa olohuoneeseen tulee kattoon upotettavat spottivalot, kylpyhuoneeseen haluamamme lasinen väliseinä kuuluikin hintaan, tuulikaappiin tulee kiva laskutaso ja pihatyöt ovat muuttovaiheessa valmiit. Lisäksi asunnon kalusteet pitäisi olla asennettuna kesäkuun loppuun mennessä, joten ensi kuussa uudella kierroksella asunto näyttääkin jo melkein valmiilta. Kävimme myös vierailulla toisessa täysin samalla pohjaratkaisulla olevassa kaksiossa, jossa oli jo suurin osa kalusteista asennettuna. Keittiön pikku muutoksia lukuunottamatta meidän kotiin tulee samat kalusteet. Tässäpä siis kuvasaldo tämän päivän vierailusta:


Olohuone/keittiö ja  ihana tammiparketti.

Olohuoneen nurkkaus. Tuolle pitkälle seinälle tulee helmiäisen harmaa tapetti Boråstapeter:n mallistosta.


Sotkuinen kylpyhuone, jossa siis saunan osalta vielä hommat vaiheessa. Hyvältä laatatkin näyttivät, vaikka niitä jossain vaiheessa murehdin.

Tumman harmaanruskea lattialaatta, joka on pölyn peitossa ja voi tuota sotkua..


Tässä kuvassa näkyy hieman tuo marmorin värinen saumausaine, mikä siis piti olla puhtaan valkoinen. Onko paha?

Eteisen kaapistot. Tästä kuvasta eteenpäin kuvat siis naapurihuoneistosta, jossa työt hieman edellä. Meidän asuntoon keittiötä lukuunottamatta kalusteet tulevat samalla lailla, kaksi liukuovellista peiliä ja siivouskomero + yläkaapisto.

Makuuhuoneen kaapistot. Kuva naapuriasunnosta.

Naapurihuoneiston keittiö. Kaapistojaottelu ja yläkaappien korkeus ovat meidän keittiössä eri lailla sekä toisen puolen yläkaapit ovat kippikaappeja. Taso, vetimet ja kaappien pinta tulee olemaan meidän keittiössä samat, kuin naapurilla.

Edelleen naapurihuoneiston keittiö, mutta pääsee vähän fiiliksen minkätyylinen meille myös tulee.. Reunassa olevat alapystykaapit on meidän keittiössä vaihdettu suuriin laatikikoihin.

Vetimiksi valitsimme n. 20 cm leveät alumiiniset vetimet. Tässä kuvassa näkyy kivasti tuo kaappien kiiltävä pinta. Tykkään siitä kyllä kovasti, joten hyvä että suunnittelija ylipuhui meidät. Kuva edelleen naapurista.


Kuvassa mittailut menossa, mahtuuko kuuden hengen ruokapöytä sille tarkoitettuun tilaan. Kuva naapurihuoneistosta.


odottelua

Hiphei tällainen pikapostaus vaan, kun olen niin innoissani! Tänään nimittäin pääsen pitkästä aikaa käymään asunnolla sisällä ja nään mitä kaikkea siellä on saatu aikaan. Ainakin kylpyhuoneen laatat pitäisi olla jo laatoitettu ja kenties osa kalusteista on jo paikallaan. Jännityksellä odottelen! Pääsemme tosiaan vilkaisemaan sisätiloja rakennuttajan yhteyshenkilön avustuksella ja samalla pääsemme tenttaamaan monia monia kysymyksiä kotiin liittyen; kuuluuko sälekaihtimet hintaan, onko pesuhuoneeseen mahdollista rakentajien asentaa  lasinen suihkuseinä, mikä on valmistumisaikataulu (tai lähinnä pitäähän aikataulu paikkaansa) ja mitä kaikkea kasvillisuutta pihaan tulee rakennuttajan puolesta jne... kysymyslista on pitkä! Menemme myös ottamaan tarkkoja mittoja seinistä ja ikkunoista, sillä kohta alkaa olla jo aika hommata kaikkea mahdollista tavaraa verhotangoista lähtien. Laittelen sitten myöhemmin kuvia asunnosta! Lähden tästä nyt ensitöikseni vapaapäivän kunniaksi kiertelemään Kuopion keskustan sisustusliikkeitä, jospa sieltä tarttuisi jotain ihanaa uuteen kotiin. :)

14.6.2011

warm grey



Lämmin harmaa yhdistettynä valkoiseen ja maustettuna pienellä määrällä mustaa = ihana värikompo.
Kuvat Decor8.

Linen

Vanhalta ja kuluneelta näyttävä on nyt uutta ja trendikästä. Yhdistä moderniin sisutukseen kulunutta puupintaa, pellavaa ja metallista tehtyjä huonekaluja. Myös itsetehty on kovin IN. Kontrasteilla saa luotua sisutukseen särmää. Kollaasiin keräämäni tuotteet täältä.

13.6.2011

tekstiä seinälle






 ***************************************


***********************************


Pari hassua ideaa tekstitarroiksi keittiön seinään tai taulurykelmään. Teksteistä sen verran, että olen aina tykännyt Ressun biisistä "Kemiaa", ja se vaan sopisi hyvin kuvaamaan meidän elämää. Mokkapalojen ohje on sellainen, johon liittyy muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta..ja vielä tämän hetkisestä elämästäkin. Muistan tuon ohjeen vaikka unissania, eli jonkin verran on tullut mokkapaloja tehtyä.;) Viimeinen Day Schedule on yhdessä avopuolisoni kanssa suunnittelema, jokapäiväistä elämää koskeva ohjelma. Nämä ovat tosiaan vielä luonnoksia, nopeasti väsättyjä sitä mukaan kun idea syntyi. Seinään päätyessään siis tarvitsevat vielä aika lailla suunnittelua graafisen ilmeen puolesta. Kiva olisi tehdä teksti suurimmaksi osaksi omalla käsialakirjoituksella (vrt. tekstien otsikot). Saa taas vihdoinkin tuon piirtolevyn käyttöön!

ostoslistalla matto


1. Kudottu Stockholm-matto Ikea 2. Pellavalangasta valmistettu Ecoline-matto Isku 3. Sisal langasta valmistettu Fuego-matto Isku 4. Laine-viskoosimatto Isku 5. Soul-paperinarumatto Isku 6. Kajsa-nukkamatto Ikea

Ostimme vuosi sitten tämänhetkiseen asuntoomme valkoisen tiheäpintaisen nukkamaton, jonka suojasin sille tarkoitetulla suoja-aineella. Matto on kyllä edelleen valkoinen, mutta on hieman tummunut, kulunut ja nukkaantunut sohvan vierestä, missä se on kovimmalla kulutuksella. Uutta kotia varten tulen todennäköisesti ostamaan uuden olohuoneen maton, sillä suuren maton vieminen kemialliseen pesuun maksaa jo puolet uuden maton hinnasta. Uudeksi matoksi olen suunnitellut siis jotain muuta kuin nukkamattoa. Toisaalta haluaisin kuviollisen maton, mutta toisaalta yksivärinen on helpompi ja ajattomampi. Krteerit tuotteelle ovat ulkonäkö, laadukkuus ja helppohoitoisuus. Yllä olevssa kollaasissa on muutamia mattoja, joissa kiinnitin humion noihin seikkoihin. Valkoinen matto kutkuttaa edelleen, sillä se olisi todella kaunis tammista parkettilattiaa vasten. Jos väriksi valikoituu valkea, on sen oltava helposti pestävissä, sillä siivousneurootikkona haluan kaiken olevan tiptop. Matto-asiat ovat onneksi ostoslistan häntäpäässä ja ne ehtii ostaa vasta sitten kun muutto on jo suoritettu. Én vain malta olla suunnittelematta taas asioita ennalta.:)

12.6.2011

ostoslistalla nojatuoli



1.-3. Carlton -, Salsa - ja Zip nojatuolit Vepsäläisestä 4.-7. Stockholm -, Karlstad - ja Kivik nojatuolit Ikea

Vihdoin ja viimein alkaa jo olla aika hankkia huonekaluja uuteen kotiin. Pientä ostoslistaa olen jo tehnyt ja se ei olekaan mikään pieni.. Paljon tosiaan olisi hankittavaa, mutta kaikkea ei pystytä kerralla ostamaan. Esimerkiksi terassikalusteet hankimme todennäköisesti vasta ensi kesänä, sillä syksyksi niitä on melko turha hankkia. Grilli on tosin hankintalistalla top 10!

Olen tosiaan jo suunnittelut asunnon sisustusta jo moneen otteeseen ja kerännyt kuvamateriaalia kivoista huonekaluista, sisustusideoista ym. Tässä yllä olevassa kollaasissa olen kerännyt kuvia nojatuoleista, jotka sopisivat meidän kotiin. Budjettimme tosin ei veny ihan ylettömyyksiin, ja senpä vuoksi ostamme tuolin aika suurella varmuudella Ikeasta, josta saa hyvää ja tyylikästä edulliseen hintaan. Yllä olevasta kuvasta suosikit ovat numeroilla viisi, neljä ja seitsemän.

2.6.2011

house doctor



House Doctor:n tuotteet ovat tällä hetkellä hyvin trendikkäitä ja esillä monissa sisustuslehdissä. Tuotevalikoimassa on niin paljon kaikkea ihanaa, mikä sopisi tulevaan kotiimme. Täytyy alkaa pikkuhiljaa suunnittelemaan tulevia sisustushankintoja ihan todenteolla! House Doctorin sivuille pääsee täältä.

Hang On





Nämä ihanuudet  Normann-Cobenhagen sivuilta.  Tuo "Hang On"-hengari naulakko on kyllä pakko saada mustana eteiseen tai makuuhuoneeseen n. 70 €.

white + other colors

Valkoisen lisäksi uutta kotiamme tulee värittämään suurinpiirtein nämä sävyt:
1. Pellava  2. Savu 3. Muta 4. Hiili 5. Vehnä 6. Nougat 7. Ruoste 8. Suklaa




Kuvat Items by Designbird