18.1.2012

pieniä muutoksia


Meillä jyllää pieni muutoksen tuuli kodissa. Hassuahan se on, että kaipaa jo muutoksia asuntoon, jossa on asunut vasta vajaa viisi kuukautta. Mistään suurista muutoksista ei suinkaan ole kyse, vaan ihan muutamien huonekalujen ja tavaroiden uudelleenasettelusta.

Ennen muuttoa ja muuton jälkeen suunnittelin sisustuksen olevan tietynlainen. Nyt kuitenkin olohuoneen järjestystä muutettuamme huomasin, että moni sisustuksellinen asia on jopa kivempi ihan päälaelleen käännettynä. Tarkoitan, että ei se puhki kulutettu sanonta "hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty" pidä aivan joka kerta paikkaansa. Aina ei välttämättä tarvitse suunnitella kaikkea pikkuriikkistä yksityiskohtaa myöten, vaan konkreettisesti kokeilemalla saattaa syntyä myös hyviäkin ratkaisuja. Olohuoneen järjestys ja muutokset jatkuvat vielä tovin, jos vain saamme yhdelle melko massiiviselle huonekalulle uuden kodin. Sen myötä hankimme sitten hieman uutta tilalle ja katsotaan mikä on lopputulos. Uskon, että paljon paljon entistä parempi.

Pientä muutosta koki myös eteinen, jossa hieman yksinkertaistin tauluhyllyjen lookkia. Poistin yhden kehyksen ja vaihdoin uuden kuvan reunimmaiseen. Jotain muutosta voisin myös harkita noihin koukkuihin roikkumaan. Any ideas?

2 kommenttia:

  1. Tekisi mieli myös vaihtaa järjestystä kotona, harmi vain kun se ei ole kovinkaan paljon mahdollista näin pienessä kodissa :(

    http://cristiinam.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teksi mieli jo vaihtaa tapettia j maalata seinää uusiksi vaikka asuttu ´vasta reilu vuosi

      Poista