2.3.2012

white spring



Kevät taitaa tulla tänä vuonna hieman aikaisessa. Lumet sulavat ja aurinko paistaa, vaikka on vasta maaliskuun alku. Olen siitä kummallinen ihminen, että kevään tullessa mieli väsähtää ja uupumus painaa niskassa. Jostain syystä tämä viikko on ollut kummallisen rankka, mieli poukkoilee ihan miten sattuu. Jotenkin sita vain jaksaa nousta, vaikka paras paikka olisi peiton alla pimeässä..

No mutta, on keväässä paljon hyvää ja ihanaa! Kunhan aurinko on sulattanut suurimman osan lumesta, alkaa lenkkeily- ja pyöräilykausi. Raikas ilma saa mielen virkoamaan. Erityisen paljon odotan tulevalta keväältä pihan ja terassin suunnittelua, mikä saa jo nyt sormeni syyhyämään. Kukkia, pensaista, yrttejä ruukuissa, istutuksia ja ruohon tuoksua. Sieltä se kesä vielä tulee. Ja kesää rakastan!

Piristystä tähän viikkon toivat valkoiset tulppaanit. Ne ovat myös yksi asia keväässä, mistä pidän. Niin pienellä asialla saa niin kaunista. Tulppaanien myötä raikastin hieman keittiön pöydän ilmettä, valkoista valkoisen päälle.

2 kommenttia:

  1. Minullakin oli alkuviikosta jotain ihme kevätahdistusta, mutta sitten yhden aurinkoisen päivän myötä se suli pois. Ihanaa kun päivät on pidempiä, valoisampia ja lämpimämpiä!
    Kauniit valkoiset kuvat.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. kiitos! jospa se mieli siitä vielä minullakin virkistyy.:) mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista