29.5.2012

terdellä tapahtuu



Tässäpä muutama kurkistuskuva tämänhetken terassin tilanteesta. Ostimme viime viikolla Ikean avajaispäivänä terassikalusteet ja viikonlopun aikana istuttelin muutaman kukkasen ja Timanttituijan ruukkuihinsa. Kovasti nuo kukat antavat ilmettä ja tuovat kesän fiiliksen terassille. Tarkoituksena olisi istutella noita kesäkukkia pikkuhiljaa vähän kerrassaan, sillä en nyt sitten oikein tiedäkään mitä kaikkia kasveja oikein haluan. Kodin Terra visiitillä mukaan tarttui Murattia ja Afrikantähtiä sekä ihana pinkki kastelukannu. Pajuamppeleihin ajattelin istuttaa joko Pelargoniat tai Lumihiutaletta. Saa nyt nähdä, kun mieli muuttuu koko ajan.

Hauskaa alkanutta viikkoa ja palailen taas ajan kanssa paremmin!

23.5.2012

terassi




Tässäpä muutama kurkistuskuva valmiista terassista. Sisustus tuon ulko-olouoneen osalta on vielä täysin kesken, mutta eiköhän se pikkuhiljaa ala muotoutua. Sohvan osto olisi edessä mahdollisesti jo huomenna ja kesäkukat istuttelen heti kun vaan mieleiseni kasvit ovat tulleet myyntiin. Ruukutkin ovat vielä hankkimatta, kun täysin mieleisiä ei ole vielä osunut kohdalle. Tarkoitus kuitenkin olisi, että terassin avajaisia päästäisiin juhlimaan viimeistään kesäkuun alussa. Seuraavat kuvat terdestä tuleekin olemaan sitten kalusteiden kera! Joten palailen asiaan jonkin ajan kuluttua.:)

20.5.2012

nappirahi


Kävimme tänään katselemassa taas terassikalusteita ja samalla reissulla Kodin Ykkösessä törmäsin tähän suloiseen pikku rahiin, jonka päälliskangas on 100 % villaa. Vaaleanharmaa väri sopii meidän olohuoneeseen kuin nakutettu, joten en voinut jättää ostamatta sitä! Tämä oli vielä viimeinen laatuaan ja pienen alennuksen jälkeen olinkin jo kassalla. Pikkuriikkinen nappirahi on niiiiin ihana, mutta täytyy nyt kyllä myöntää että en keksi sille sopivaa paikkaa. Olen sisustanut meidän olohuoneen melko täyteen, jopa liiankin täyteen, joten sopivin nurkka rahille löytyi työpöytäni vierestä. Ehkä se vielä löytää paremman paikan, kunhan hieman uudelleenjärjestelen tavaroita. Tämä oli kyllä niin rakkautta ensisilmäyksellä!

projektina terassi

Valitsimme laudaksi uritetun leveimmän lankun ruskeana, sillä se sopi parhaiten asunnon julkisivuun.
Terassin kehikon "jalat" kaivettiin melko syvälle: kuopan pohjalle soraa, soran päälle betonilaatta ja
laatan päälle betoniharkko. Näitä oli yhteensä kuusi kappaletta, kolme kummassakin reunassa.
Joudumme vielä nyt jälkikäteen lisäämään keskelle kaksi tukijalkaa, jotta terassin lisäosa on vieläkin tukevampi.
Terassin lisäosan kehikko rakennettiin paksusta painekylästetystä puusta. Kehikon koko on 310x340cm.
Maanpintaan, terasin alle laitettiin juuriestekangas koko alueelta, jotta lankkujen välistä ei pääse kasvamaan heinä tms.
Juuriesteen päälle laitettiin jonkin verran soraa, jotta se pysyy paikallaan.
Terassin laudoitus toteutettiin kahdessa osassa, katettu osio omana osanaan ja lisäosa omana.
Myös katetun osion laudoitus jaettiin kahteen eri osaan, jotta laudoitus on mahdollista joskus nostaa myö pois.
 Lopputuloksessa noita eri osioita ei juuri erota. Talkootyöläiset jättivät yhden harkon sisälle viestin.
Tässäpä vielä suurempaa kuvaa tekovaiheesta.

Nyt on terassi valmis! Siitä tulikin suunniteltua hieman suurempi ja L:n muotoinen. Lisätila tulikin tarpeeseen, sillä nyt saamme mahdutettua niin sohvan kuin ruokailuryhmänkin patiolle. Malttamattomana odottelen Ikean aukeamista, jotta saamme kokonaisuuden valmiiksi. Sohva tulee paikalle, jossa aurinko paistaa aamu kahdeksasta iltapäivä kolmeen-neljään. On siis aika luksusta ottaa aurinkoa sohvalla omalla patiolla! Can't wait!

ps. Laittelen  kuvia valmiista terassista alkuviikosta!

17.5.2012

keväisiä sisustuskuvia






Kuvat yllä Forever Love<3
Löysin ihanan uuden blogin Forever Love<3. Käykäähän ihmeessä katselemassa kirjoittajan kauniita sisustuskuvia ja DIY ohjeita. Löysin tuolta myös kuvan hyvin samanlaisesta puulava-sohvapöydästä kuin mikä meiltä löytyy. Tuon kuvan innoittamana voisin jopa miettiä vaaleansinistä/laventelia myös meidän vaaleaan olohuoneeseen. Erityisen paljon tykkään noista matonkuteista neulotuista tyynynpäällisestä, joihin on ommeltu kaunis teksti. 

Aurinkoista helatorstaita kaikille! Loppuviikosta saatte kuvia terassinteosta ja lopputuloksesta. ;)

kaunista!



Kuvat Bo-laget


Tämä koti se vaan on yksi niistä sadasta kauneimmista mitä olen nähnyt forever. Saman kodin olohuoneesta olikin minulla kuva aikaisemmin tässä postauksessa. Olen aina haaveillut, että pääsisin asumaan vanhassa jylhässä kivitalossa, jossa on kauniit suuret ikkunat syvillä ikkunalaudoilla. Tässä talossa pelkästään tuo suurista ikkunoista tulviva valo saa ihastumaan. Lisää kuvia asunnosta löytyy vielä täältä.

8.5.2012

eden










Katsoitteko Edenin jakson Liv:ltä, jossa kohteena oli keskikokoinen rivitalon piha? Tuossa pihassa oli kaikki niin lähellä omaa makuani, että tästä inspiroituneena aion hieman matkia oman terassin ja pihan ilmettä mikäli siihen rahat ja rahkeet riittävät. Hortesia on aina ollut yksi lempikukkani, ja olin ihan tyystin unohtanut sen olemassaolon. Voisin jopa suoraan kopioida nuo kaikki ruukkuistutukset meidän pihalle: suuriin termosruukkuihin valkoista Hortensiaa, Lankaköynnöstä ja valkoisia Patioruusuja.  Ah niin kaunis ja romanttinen yhdistelmä! Ja mitä ihania ruukkuja ja tuo pyöreä rottinkituoli on aivan mahtava! Myös nuo aidan vieressä olevat perennaistutukset miellyttivät: Mantsuriankärhö, Japaninsara, Pesäkuusi, Kartiovalkokuusi, Syyshortensia, Kiinanlaikkuköynnös ja Alppiruusu. Ensi viikon loppupuolella alkaa terassitalkoot ja sen jälkeen voikin alkaa jo suoraan suunnittelemaan istutuksia. Viikonloppuna sain jo ostettua muutamia ruukkuja ja tällä viikolla olisi aikomus laittaa yrtit jo itämään.

Ainiin kaikille tiedoksi ketkä asustaa Kuopion lähettyvillä: Ikea aukeaa 24.5!!! whippiiiiijaajei!

4.5.2012

posters



Olen yrittänyt etsiä tovin näitä Andy Warhol:n trendikkäitä tekstipostereita ja vihdoinkin löysin pari ruotsalaista nettikauppaa, mistä niitä saa tilattua. Pitää hieman noita ruotsinkielentaitoja kaivella jostain syövereistä, sillä tuo tilaaminen on..kröhöm..hieman hankalaa tuolla toisella kotimaisella kielellä. Kovinkaan helposti ei näitä julisteita taida olla saatavilla. Kertokaahan ihmeessä, jos teillä on tietoa esimerkiksi brittiläisestä nettikaupasta joka näitä myy. *olisi aavistuksen helpompaa tuo asioiminen englanniksi*

+ + + + +


Kuvat Pinteres Emmas designblog
Kuvassa näkyvä tällä hetkellä hyvinkin trendikäs Pia Wallenin Cross-blanket peitto antaa kivasti ilmettä kokovalkoiseen makuuhuoneeseen. Kuviosta tulee itselleni mieleen plussamerkki..onko se sitten ruksi, rasti, risti vai plussa? Ihana tuo viltti silti on! Voisi alkaa kirjottelemaan joulupukille jo hyvissä ajoin. ;)

3.5.2012

terassisuunnittelua

Kävimme tänään katselemassa huonekaluliikkeiden tarjontaa ulkokalusteiden osalta ja niin se vain on, että täytyy odottaa sitä Ikean avautumista tänne Kuopioon. En nimittäin näe mitään järkeä ostaa ihan sikahinnalla tuotteita, jotka eivät ole ihan täysin sitä mitä haluan. Ikean kalusteista eniten miellyttävät yllä olevat 1. Högsten tuolit + Röxö pöytä. Nämä olisivat ihanan ilmava ja kevyt vaihtoehto, hieman jopa romanttinen ja mummolahenkinenkin (?), mutta kuitekin hyvin trendikäs yhdistelmä. Noiden kaveriksi vain pelakuut kasvamaan vanhoihin perunalaatikoihin ja avot! Toinen hyvä vaihtoehto Ikean kesäkalusteista olisi 2. Ammerö - sarja, jonka erilaisista palasista saisi kyhättyä passelin ratkaisun terassille. Täytynee nähdä livenä tuotteet ennenkuin osaa päättää mikä olisi se paras vaihtoehto. Avopuoliso haluaisi terassin lisäosaan ulkokäyttöön soveltuvan Fatboyn, jossa voisi rennosti löhötä ja ottaa kenties aurinkoa. Sen verran suuri tuo on kooltaan, että voisi siinä pikku päiväunetkin nukkua. En ollenkaan pahaksu ajatusta tuosta säkkituolista, joten katsotaan lähteekö tuollainen tilaukseen. Värimietinnät voivat tuottaa tosin hieman päänvaivaa, sillä vaihtoehtoja oli turhan paljon. Luulempa kuitenkin että tuo nutria (kuva alla) olisi eniten meidän värinen, toisaalta taas musta tai valkoinenkin kutkuttaisi.

Pihanlaiton ja kesäkukkien osalta olen ehkä selvemmillä vesillä. Vaihtoehtoja on runsaasti, mutta puutarhalla muutaman kesän viettäneenä ovat omannäköiset kesäkukat tiedossa. Väreina suosin yllättäen valkoista ja ehkä pieninä määrinä vaaleanpunaista. Haluaisin ehkä pari pyöreää rottinkiamppelia, joihin laittaisin Lumihiutaletta helppohoitoisuutensa vuoksi. Muutamaan pienempää ruukkuun valkoisia tai vaaleanpunaisia Pelargonioita ja murattia ja ehkä valkoisia pieniä orvokkeja. Ruukkuvaihtoehtoja on aika runsaasti eri rautakaupoissa, mutta tähän alle keräsin muutaman omaa silmää miellyttävän vaihtoehdon. Tykkään paljon ihan keraamista yksivärisistä ruukuista kuin myös rottinkisista, hieman maalaisromanttisista ruukuista. Voi olla, että terassille päätyy molempia. 1. Ulkoruukku Pippa - Kodin Terra, 2. Ruukku knitted low - Peroba, 3. Juuttiruukku - Peroba, 4. Pajuruukku marla - Peroba.

2.5.2012

sohvapöytä


Olohuoneen muutosten osalta olen alkanut haaveilemaan uudesta sohvapöydästä. Nykyinenkin on hyvä, mutta jostain syystä se on omaan silmään alkanut näyttämään turhan grouvilta ja raskaalta. Jokin kevyempi ja korkeampi ratkaisu olisi nyt enemmän mieleen. Toki sitä saa haaveilla, eikä sohvapöydän ostaminen ole nyt todellakaan ajankohtaista, mutta jos jostain siunautuisi ylimääräistä rahaa olisi nämä Hayn tarjotinpöydät vaihtoehto number one. Täytynee odotella Finnish Design Shop:n tarjouksia, kun en viimekertaiseen -20 % alerytinään tajunnut ryhtyä ajoissa. Näistä Hayn pöydistä yhdistäisin tuon suurimman matalan ja pienimmän valkoisena viereikkäin. Voi että nämä sopisivat kauniisti meidän olohuoneeseen!

1.5.2012

random




Räpsin ihan random kuvia illalla sieltä täältä kotia, kun oli vielä niin valoisaa. Ihana, on jo toukokuu!


boheemia


Kuvat Tyylivarkaat-ohjelmasta
Satuin katsomaan pitkästä aikaa Tyylivarkaat-ohjelmaa, jossa muutoskohteena oli vastavalmistuneen kivitalon suuri olohuone. Suosittelen katsomaan tuon jakson täältä, sillä jakso oli poikkeuksellisen inspiroiva! Yllä pari kuvaa muutoskohteesta valmiina. Omaan makuuni tyyli on turhan boheemi ja runsas, mutta pidän sen värikkyydestä ja eri printtien ja tekstiilien rohkeasta yhdistelemisestä.Tuo koti oli kokonaisuudessaan todella tyylikäs, erityisesti musta keittiö ja graafinen makuuhuone olivat lähempänä omaa makuani. Myös tuon jakson "inspiraatio-kohde" oli täynnä oivaltavia sisustusideioita ja persoonallista kädenjälkeä. Katsokaahan siis ihmeessä jakso Katsomosta tai uusintana!