8.12.2015

tauluasetelma


Kuva STYLIZIMO

Sunnitelmissani olisi toteuttaa näyttävä tauluasetelma seinälle sohvan taakse. Muutettuamme puolitoista vuotta sitten tähän uuteen 80 neliön kotiimme, päätin etten heti ala poraamaan reikiä seinään sillä mieli taulujen sommittelusta voi muttua useaan otteeseen. Tämämpä vuoksi kehittelin diy-hyllyn samaan tasoon sohvan taakse, johon sai näppärästi muutaman taulun esille ilman seinien reittämistä. Nyt kuitenkn tekisi mieli laittaa porakone laulamaan ja tehdä jotain yllä olevan kuvan tyyliin. Hylly saisi kuitenkin jäädä sohvan taakse, sillä sen päälle saisi tehtyä edelleen jotain kivoja asetelmia. Ajattelin, että voisin itse suunnitella muutaman printin (jahka saan aikaiseksi) ja pari-kolme voisi tilata netistä. Postereita myyviä nettikauppoja kun on nykyään pilvinpimein, olisi valinnanvaraa aika paljon. Toki olen aika tarkka näidenkin suhteen; mitä tahansa en meille kotiuta. Kuvien valinnassa tärkeää on koko, sommittelu ja tematiikka. Tein nopean kokeilun Photoshopilla asetelmasta (kuva alla). Tilaukseen ainakin menee vasemmalla oleva juliste "Seitsemän palaa" - Saana ja Olli.



ihastuksia



Sisustusihastuksia viimeisen puolen vuoden ajalta. Plärään satoja kuvia Instagramin ja Pinterestin kautta viikoittain, joskus jopa päivittäin. Tiety trendit jäävät kutkuttelemaan visuaalisia makuhermoja ja tässä muutamat himotuimmat. Nähdessäni Saxe - lepotuolin ensimmäisen kerran olin heti sulaa vahaa. Miten kaunis voikaan olla vaalean nahan ja puun liitto. Niin kertakaikkisen kaunis tuoli! Marimekon tiiliskivi kangas on yksinkertaisuudessaan tyylikäs. Alan entistä enemmän tykästymään vallan minimalistisiin kuoseihin ja -tyyliin noin muutenkin. Mitä yksinkertaisempi - sen parempi. Jos lähtisin tapetointipuuhiin, olisi tuo Ferm Livingin Angle-tapetti vahvana vaihtoehtona. Posterit ovat olleet jo vuosia pop ja erityisesti ne nostavat suosiotaan tällä hetkellä. Sisustusjulisteita saa nykyään vallan monenlaisia ja monesta eri nettikaupasta. Tekstipostereiden pikkuhiljaa väistyessä, olen tykästynyt ihmishahmoihin. Erityisen kauniita ovat nämä Magdalena Tybonin vesivärimaalaukset. Sisustustrendien pongailu on ollut yksi lempiharrastukseni jo usean vuoden ajan. Rakastan heikkojen signaaalien tutkiskelua ja varsinkin silloin, kun olen omassa hiljaisuudessani tiennyt jonkun olevan hittiaineista ja parin vuoden päästä sitä näkee kaikkialla.

4.12.2015

Xmas inspiration








Ja niin se on taas vierähtänyt aika hurjaa vauhtia. Täällä ollut hiljaisuus on ollut merkki kiireestä ja inspiraation puutteesta. Ajatuksissa on aloittaa ihan uusi blogi muiden aiheiden ympärille, mutta tuumailen nyt vielä hetken. Tämän blogin lopettaminen tuntuu vielä jotenkin turhan lopulliselta. Onhan tämä ollut niin kauan yksi lempiharrastukseni ja jonka pohjalta alkoi toinen työni Pieni pala taivasta-yrityksen suunnittelijaksi. Kulunut vuosi on kuitenkin ollut niin haipakkaa, että ajattelin hieman hidastaa tahtia, jotta luovuus pääsee taas valloilleen. Tiedättekö, luovuus ei pääse juoksemaan vapaana stressin ja kiireen keskellä. Luovuus tarvitsee aikaa ja tylsyyttä ympärilleen. Silloin minulle tulee usein ne parhaat oivallukset. 

Tänä vuonna haluaisin tuoda joulua hieman aiempaa enemmän meille kotiin. Ongelmana oli kuitenkin modernien joulukoristeiden löytäminen täältä kotikaupungista. Viime vuonna askartelin paperitähtiä ja tein risuista näyttäviä asetelmia, ja näihin taidan päätyä edelleenkin. Keräilin itselleni muutamia kuvia inspiraatiota varten. Näissä on paljon samaa, mitä olinkin jo mietiskellyt tekeväni. Aika paljon sitä saa koristeltua kotia lähestulkoot ilmaiseksi, kun alkaa itse askartelemaan ja käy lenkkipolulta tykötarpeet. Eikun siis metsään mars!